Tietotekniikan osaajasta ohutlevytuotteiden ammattilaiseksi

Control Express Finland Oy eli CEF perustettiin vuonna 1993. Tietotekniikkaan liittyvien asiakasprojektien sekä teollisuuselektroniikan maahantuonnin jälkeen ensimmäinen kehittämämme teollisuuden käyttöön suunniteltu tietokone lanseerattiin vuonna 1996. Kolme vuotta myöhemmin julkaisimme ensimmäisen puolustusteollisuuden standardien mukaisen tietokoneemme.

Vuonna 2012 savonlinnalainen CEF, sen tytäryritys Webrosensor Oy sekä Compusteel Oy fuusioituivat yhdeksi yhtiöksi. Fuusion myötä CEFistä muodostui kolmen vahvan tukijalan yritys.
Keväällä 2017 Savox Communications Oy Ab osti Control Express Finlandin osakekannan ja CEF:stä tuli osa Savox-konsernia. Savoxin pääkonttori on Espoossa.

Nykyisin CEF tarjoaa asiakkailleen suunnittelemiaan ja valmistamiaan mekaniikka-alan ratkaisuja sekä ohutlevytuotteita. CEF on aidosti kotimainen kumppani, jonka arvoihin kuuluvat laatu, yhteistyökyky sekä korkea ammattitaito.

Meille suomalainen työ ja osaaminen ovat tärkeitä asioita ja olemme Suomalaisen työn liiton jäsenyritys mistä tunnuksena kannamme ylpeänä Avainlippu-tunnusta. Arvostamme lähellä meitä toimivaa yhteistyöverkostoa, jonka avulla kykenemme toimittamaan asiakkaillemme kustannustehokkaita kokonaisratkaisuja.

Visiomme

Haluamme olla luotettavin ja joustavin mekaniikan ratkaisut suunnitteleva ja valmistava kumppani Suomessa.

Missiomme

Suunnittelemme ja valmistamme innovatiivisimmat ja laadukkaimmat mekaniikan ratkaisut vaativiin olosuhteisiin.

Arvomme

Luottamus – Asiakaslupaus on meille tärkein asia.
Innovatiivisuus – Uusien ratkaisujen löytäminen asiakkaan haasteisiin sekä omaan toimintaan ja tuotantoon.
Vastuullisuus – Toimimme ympäristöä, yhteistyökumppaneita sekä työkavereita kunnioittaen.
Joustavuus – Muuttuvat tilanteet ja sovellukset tarjoavat meille mahdollisuuden kehittää ja kehittyä.

Sertifioitua laatua

CEF on sitoutunut noudattamaan jatkuvan kehityksen toimintatapoja ja toimintamme on ISO 9001-sertifioitu. Tämä varmistaa, että toiminta on turvallista ja tehokasta, ja pyrimme tavoitteellisesti sekä laadullisesti kehittämään toimintaamme ja palvelujamme. Käytämme tuotannossamme myös 5S-toimintamallia, jonka avulla parannamme sekä laatua että turvallisuutta.

Kustannustehokas tuotanto

Control Express Finlandin vahvuutena on ympäri vuorokauden pyörivän miehittämättömän tuotannon ja vahvan ammattitaidon osaavien työntekijöiden yhdistelmä, jonka ansiosta valmistus on kustannustehokasta ja laatu aina tasaista. Nykyaikainen vahva konekantamme mahdollistaa joustavan tuotannon ohjauksen, kustannustehokkaat valmistusmenetelmät sekä luotettavat toimitusajat.